JV-10 SnoCrib Widebay Pelan "PELAN" &
Fi Mva, Ee Mva, Ee JMva, Balt JV-09, REKÄ YLE1
Zadun Madmax "RAMBO"
Pentueen takaa löytyy useita Alaskanmalamuuttien Erikoisnäyttelyn voittajia ja
pentue täyttää ALMA yhdistyksen jalostuskriteerit
 Pelan |
 Rambo |
|
PELAN
RAMBO
Pentujen sukutaulu
Kasvatuksemme
Pelan on tuotu Ruotsista ja on meidän Demin ja Nuutin pojan jälkeläinen. Pelan on sijoituksessa ystäviemme
Ulla-Maijan ja Vennan luona Simossa. Heillä on useita malamuutteja ja mm. kasvattimme "Inka".
Perhe ajaa aktiivisesti valjakoilla ja Pelan onkin jo viime talven juossut valjakossa ja osoittanut työskentelyintonsa.
Nuoresta iästä huolimatta Pelan on pärjännyt näyttelyissä hyvin (mm. VSP + serti) ja saikin Juniori Voittaja -10 tittelin
viime vuonna Messukseskuksessa.
Rambon näin ensimmäisen kerran vuoden 2010 Erikoisnäyttelyssä jonka poika komeasti voitti. Komea raamikas uros jolla on
myös käyttöpuolen tulos.
Rambon omistaja Satu kertoo koirastaan :
Rambo on ensimmäisen pentueemme oma kasvatti. Sen emän olen tuonut Sisiliasta ja isä on Suomesta. Luonteeltaan Rambo on
lempeä nallekarhu, joka rakastaa rapsutuksia. Se tulee hyvin toimeen isommassakin laumassa eikä rähise turhia. Reen edessä
se on kova työskentelijä. Rambo juoksee valjakossamme johdossa. Sillä on suoritettuna rekikoirien käyttökoe REKÄ
ykköstuloksella YLE1. Näyttelyissä Rambon kanssa ollaan kierrelty Suomessa ja hieman ulkomaillakin.
Vuonna 2009 se voitti Balttian Voittajanäyttelyn hienosti junioriluokasta saaden tosin vain Balt JV-09 ja Ee
JMva tittelin. Vuonna 2010 Rambo voitti Suomen alaskanmalamuuttien erikoisnäyttelyn huippu arvostelulla.
Samana vuonna se valioitui Suomessa ja Virossa.
Tulevan pentueen molemmat vanhemmat omaavat erittäin upean ulkonäön sekä ovat innokkaita hyväluonteisia vetokoiria.
Odotamme pennuista erittäin vetointoisia ja näyttävän ulkomuodon omaavia sosiaalisia malamuutteja :)
Astutus mahdollisesti vuodenvaihteen paikkeilla / alkuvuodesta 2012 - otamme parhaillaan ennakkovarauksia vastaan tähän upeaan yhdistelmään.
Olen ALMA-yhdistyksen jäsen, sekä Suomen Samojedinkoira yhdistyksen jäsen, olen myös allekirjoittanut KENNELLIITON
KASVATTAJASOPIMUKSEN, olen myöskin SuKoKan (suomen koirankasvattajat ry:n) jäsen.
Pennut syntyvät ja kasvavat perheemme parissa sisällä kodissamme sekä viettävät aikaa myöskin ulkona.
Eläinlääkäri tulee kotiimme tarkistamaan pennut ja samalla ne saavat mikrosirut.
Pentumme myydään rekisteröityinä kattavien ruokinta ja hoito-ohjeiden kera.
Tarvittaessa meiltä saa neuvoja ja apua
aina kun siltä tuntuu!
Pentumme ovat hyvin sosiaalisia, ovat tottuneet kodin hälinään, lapsiin ja muihin koiriimme jo
ennen luovutusta.
Kotonamme asuu tällähetkellä kuusi alaskanmalamuuttia ja sijoitus+kimppakoiria on saman verran.
Olette tervetulleita tutustumaan meihin ja koiriimme!
Kennelimme jokainen koira on osa elämäämme ja ne tulevat viettämään elämänsä loppuun saakka meillä!!
Etusivu